Riita ei ota laantuakseen. Kysymys on siis tuoreista kansallisista ravitsemussuotsituksista. Toisaalta moni ihminen on kokenut elintapansa olevan uhatun, jotkut ovat niistä puolestaan ilahtuneet ja tutkijatkin ovat tunteneet olonsa loukatuksi. Mitä me voimme oppia tästä?

Ravitsemussuosituksten nostattamista reaktioista voimme oppia, että ruoka on kaikille hyvin henkilökohtainen asia – ruoka myös koetaan sellaiseksi asiaksi, johon ei sovi muiden ulkopuolelta sörkkiä. Tätä ajatusta jaan pääasiassa. Muutoksen tulisi perustua positiiviseen valistukseen eikä pakkoihin tai negatiivisuuteen. Meidän kaikkien tulisi syödä enemmän kasviksia ihan jo terveysperusteisesti, se ei kuitenkaan estä lihan syömistä kohtuullisesti. On myös ihan hyväksyttävää tuntea olonsa hyökätyksi, kun lukee suositeltavien kasvisten määrän olevan 500-800 grammaa päivässä ja lihan määrän puolestaan olevan olematon. Nyt myös valkoinen liha on pantu pannaan, mikä onkin päivastainen muutos aikaisemmasta.

Kuluttajan on käytännössä hyvin vaikea syödä suositusten mukaisia kasvismääriä. Tarjonta ei yksinkertaisesti ole riittävää, etenkin kun huomioidaan ruoan hinta. Toiseksi monille liharuoka tarjoaa sellaista nautintoa elämänlaatuun ja elintasoa, jota tarjolla olevalla kasvisruoalla ei usein saavutetaan. Tätä puolta suosituksissa ei lienekään huomioitu tai ainakaan painotettu. Pakko tarkoittaa vielä monille toistaiseksi jostain luopumista – saamatta mitään takaisin.