Diplomi-insinööri, rakennusvalvontapäällikkö

Timon teemat Vantaanlaaksoon

1. Koko Vantaanlaakson päiväkotipalveluiden turvaaminen

Vantaan kaupunki on valmistellut jo vuosia Vantaanlaakson päiväkodin sulkemista. Päiväkodin sulkeminen ei ole kannatettavaa ja viranhaltijoiden perustelut sulkemiseksi ovat virheellisiä. Rakentamiseen ja kaavoittamiseen liittyvän lainsäädännön tulkinta edellyttää hyvää ammattiaitoa ja näin ollen nykyinen valtuusto ei ole puuttunut valmisteluun millään tavalla. Rakennusvalvontapäällikkönä ja rakentamislakia ympäristöministeriössä valmistelleena entisenä yli-insinöörinä tunnen lainsäädännön ja maankäytölliset mahdollisuudet erittäin hyvin.

Olen kehittänyt päiväkodin sulkemiselle neljä vaihtoehtoa, joista kaksi on maankäytöllisesti välittömästi toteutettavissa. Vantaanlaakson nykyinen päiväkoti sijaitsee lähellä Vantaanlaakson väestökeskipistettä, joten kaikista parhaita vaihtoehtoja ovat ne, joissa nykyinen päiväkoti säilyy. Huomattavaa on myös, että nykyisen päiväkodin purkaminen johtaisi luultavasti kerrostalon kaavoittamiseen sen nykyiselle paikalle (Yleiskaavassa Vantaanlaakso on määritetty A-alueeksi).

Luettelen tässä vaihtoehtoja:

  1. Nykyisen päiväkodin peruskorjaus (asemakaavan mukainen, rakennettavissa heti)
  2. Nykyisen päiväkodin peruskorjaus ja vähäinen laajennus (asemakaavan mukainen, rakennettavissa heti)
  3. Nykyisen päiväkodin peruskorjaus ja laajennus viheralueelle (yleiskaavan ohjausvaikutus riittävä, hitaampi prosessi)
  4. Nykyisen päiväkodin peruskorjaus ja uusi pieni päiväkoti Aamupuistoon, jonne syöttöliikenne Vanhalta Nurmijärventieltä (yleiskaavan ohjausvaikutus täydellinen, kaavoitettavissa nopeasti)
  5. Nykyisen päiväkodin peruskorjaus ja uusi pieni päiväkoti Vaisalan viereen, jonne syöttöliikenne Vanhalta Nurmijärventieltä (yleiskaavan ohjausvaikutus riittävä, hitaampi prosessi)

Edellä olevista vaihtoehdoista tulisi valita sopiva koko alueen asukkaiden näkökulma huomioiden. Katso etusivulta aikataulut, jolloin voit tulla kertomaan minulle näkemyksesi.

2. Vastinetta Vantaanlaaksolaisten verorahoille

Länsi-Vantaa uhkaa jäädä investoinneissa ja kaupunkikehityksessä muun Vantaan jälkeen. Länsi-Vantaalle on kaupunkikehityshankkeissa luvassa tuettua kerrostalorakentamista, mutta suuret infrastruktuuri- tai kulttuurihankkeet loistavat poissaololla. Erityisesti Länsi-Vantaalla sijaitsevat pientaloalueet rahoittavat suuren osan Vantaan ratikasta (800 M€) saamatta suoraa vastinetta. Ratikka on Vantaalle pitkällä aikavälillä hyvä investointi maankäytön näkökulmasta. Keskipitkällä aikavälillä Länsi-Vantaata uhkaa kuitenkin näivettyminen ja palveluiden heikkeneminen ratikan rahoituksesta johtuen.

  • Vantaanlaaksolaisten palveluista ei saa leikata ratikan rahoituksen vuoksi
  • Vantaanlaakson 80-luvun tonttikatujen saneeraus on ajankohtaista
  • Keskipitkällä aikavälillä ratikka tulee ulottaa Vantaanlaaksoon asti

3. Hämeenlinnanväylän melumuurin jatkaminen

Vantaanlaakoon kohdistuu melua moottoritien ja lentokoneiden vuoksi. Melumuuri jätettiin aikanaan ulottamatta Vantaanlaakson etelä- ja länsiosiin. Nykyinen valtuusto ei ole edistänyt melumuurin rakentamista millään tavalla. Lisäksi kaupungin viranhaltijat ovat käyttäneet puuttuvaa melumuuria verukkeena siirtää Vantaanlaakson palveluja pois. Melumuurin osalta tulee teettää teknistaloudellinen selvitys, jonka perustella selviää:

  • melumuurin tarvittu laajuus ja vaikutukset
  • melumuurin kustannus- ja rakennusvaihtoehdot
  • mahdollinen rakentamisaikataulu

Teknistaloudelinen selvitys mahdollistaisi rahoituskeskustelun avaamisen ELY-keskuksen kanssa. Kaupungin tavoitteena tulee olla, että ELY-keskus osallistuisi suurella osuudella muurin rakentamiseen. Melumuurin jatkaminen mahdollistaisi leikkipuiston peruskorjauksen sekä parantaisi Vantaanlaakson asumisolosuhteita merkittävästi. Nykyisen virkani puolesta neuvottelen usein ELY-keskuksen kanssa viranomaisasioista ja voin todeta, että heidän kanssaan voi hyvin rakentavasti keskustella asioista. 

4. Vantaanlaakson lähivirkistysalueiden huomioiminen

Vantaanlaakson lähivirkistysalueisiin kohdistuu huomattavasti rakennushankkeita, jotka heikentävät alueen viihtyvyyttä. Ongelmallista tästä tekee sen, ettei kaupungin viranhaltijat tai nykyinen valtuusto ole kiinnittänyt huomiota Vantaanlaakson kokonaisuuteen. Tällä hetkellä on käynnissä kolme hanketta, jotka kaikki veisivät merkittävästi lähivirkistysalueita, ja joille löytyisi muita vaihtoehtoja:

  • Lounaniitty: hanke korvattavissa päiväkodin peruskorjauksella
  • Perkiönmäki: hanke korvattavissa puiston peruskorjauksella
  • Kauppalaivurintien lähimetsä: vanhentunut asemakaava, ei tule asemakaavoittaa yleiskaavan mukaiseksi (TP). Myös halkovan liikenneyhteyden muuttamista nykyisen Kauppalaivurintien mukaiseksi tulisi tarkastella. Paras vaihtoehto yleis- tai asemakaavoittaa proaktiivisesti VL-alueeksi.
  • Vantaankosken tulee tulevaisuudessakin säilyä kaikille avoimena
  • Läntisen Vantaanlaakson lähimetsät yleiskaavassa  A-aluetta: mahdollisessa tulevassa asemakaavoituksessa huomioitava riittävien metsien säilyminen