Maaliskuun kaupunkiympäristölautakunta (10.3.2026) oli painoarvoltaan merkittävä. Kokouksessa käsiteltiin Vantaan rakennusjärjestystä, rakennuskieltoja sekä monta osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa. Tämän lisäksi Kivistön suuralueella kaksi päiväkotia ehdotettiin asetettavaksi nähtäville sekä Vantaan nimistöä päivitettiin.
Rakennusjärjestys palautettiin valmisteluun
Rakennusjärjestys uusitaan kaupungeissa noin kymmenen vuoden välein ja se on kaavoituksen jälkeen kaupungin tärkein instrumentti, jolla ohjataan rakentamista. Rakennusjärjestyksellä ei voida tosiasiallisesti mahdollistaa kovinkaan paljon, mutta lisäsääntelyä sillä voidaan luoda merkittävästi. Tästä johtuen kokoomuksen ryhmälle oli tärkeä käydä koko rakennusjärjestys läpi ja ehdottaa siihen muutoksia.
Kokoomuksen ryhmä koosti kymmenkohtaisen muutosesityksen, jossa oli yksityiskohtaisesti otettu kantaa ylimääräiseen sääntelyyn ja epäselviin määräyksiin. Nämä kohdat koskivat erityisesti pientalojen ja pihamaan rakentamista, mutta myös sääntelyä laajemminkin. Kokonaisuus huomioiden rakennusjärjestyksessä oli niin paljon sujuvoitettavaa, että neuvottelujen tuloksena se palautettiin yksimielisesti valmisteluun. Kokoomuksen ryhmä haluaa kiittää myös muita lautakuntaryhmiä siitä, että sujuvoittamisen tärkeys on otettu vihdoin tosissaan. Rakennusjärjestys palautettiin seuraavin evästyksin:
Ehdotonta sääntelyä arvioidaan uudestaan ja tarkastellaan niihin joustavia vaihtoehtoja. Päällekkäistä sääntelyä karsitaan. Sääntelyä viedään pois pienistä asioista kokonaisuuteen. Lisäksi erityisesti pientaloihin ja pihoihin liittyvää sääntelyä kevennetään. Vihertehokkuudessa huomioidaan täydennys- ja korjausrakentamisen erityispiirteet tarkemmin.
Timo Lahti, kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja
Lautakunnan varapuheenjohtajana olen erittäin tyytyväinen palautusesityksen sisältöön ja evästykseen.
Rakennuskiellot – kiinteistön omistajat ja kaupunki huomioitava!
Lautakunta esitti määrättäväksi kolme rakennuskieltoaluetta. Kaksi näistä koski Korson raidehankkeiden vaiheyleiskaavan sekä lentoradan Ylästön aluetta energiakaivojen rakentamiseksi. Rakennuskielto on toimenpide, joka yleensä määrätään, kun kaupunki kaavoittaa alueita, joiden toteutuminen voisi vaarantua rakentamisen johdosta. Nämä kaksi rakennuskieltoa koskivat vain energiakaivoja. Energiakaivoja ei voida sijoittaa maanalaisen tunnelin suojavyöhykkeelle.
Rakennuskiellot eivät ole ikuisia ja nyt yleiskaavan perusteella määrätty rakennuskielto on viisi vuotta voimassa yhdellä määräyksellä. Rakennuskiellolla ei myöskään oteta kantaa raidehankkeiden toteuttamiseen eikä mahdollisiin korvauksiin. Korvausasiat käsitellään erikseen ja ne kuuluvat viime kädessä kaupunginhallituksen vastuualueelle. Rakennuskiellolla haluttiin siis turvata maanalaisten raidehankkeiden toteutettavuus. Lautakunnassa nostettiin myös esille yhteisenä pöytäkirjalausumana rakennuskieltoihin liittyen mahdollinen haitta, joka aiheutuu kiinteistön omistajille sekä tulevalle kaupunkikehitykselle liittyen tunnelien suojavyöhykkeisiin.
Kokoomuksen ryhmälle on erityisen tärkeää, että kaavoituksen kautta työpaikkojen kasvulle luodaan edellytykset.
Timo Lahti, kaupunginvaltuutettu
Rakennuskieltojen lopullinen sitovuus vahvistetaan kaupunginhallituksessa.
Kaupunkikehitys on viriämässä
Lautakunnassa käsiteltiin myös monia osallistumis- ja arviointisuunnitelmia, listalla niitä oli peräti yhdeksän kappaletta, mikä on poikkeuksellinen määrä. Tämä kuvaa, että kaupunkikehitys on vauhdittumassa Vantaalla ja on tietenkin kokonaisuudessa työllisyyden kannalta terve ilmiö. Nämä osallistumis- ja arviointisuunnitelmat sisälsivät myös monipuolisesti eri rakennuskantaa, jolloin kehitys on tasapuolista.
Kokoomuksen ryhmälle on erityisen tärkeää, että kaavoituksen kautta työpaikkojen kasvulle luodaan edellytykset.
Kokoomuksen lautakuntaryhmä
Kokoomuksen ryhmän esityksestä Myyrmäkeen liittyvien suurien kaavahankkeiden osallistumis- ja arviointisuunnitelmat jätettiin käsittelemättä, jotta niiden käsittelyyn jäisi lautakunnan kokouksessa riittävästi aikaa. Ryhmä haluaa varmistaa, että Länsi-Vantaan kehityssuunta saadaan käännettyä positiiviseksi.